Uutisia ja tuloksia 2007

 

   

23.12.2007

On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa
kun itse yhtä puhdas olla voisin.
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
kuin harras sävel sisälläni soisi.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään
ja mieleni on täynnä kirkkautta.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

Sanat: Vexi Salmi, Kassu Halonen

   

17.12.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo täyttää tänään 3 vuotta! Onneksi olkoon Arvo-rakas.

   

16.12.2007

Benton One More Duck Usko osallistui Tukholmassa Pohjoismaiden Voittaja 2007-näyttelyyn eilen lauantaina 15.12.2007.

Usko oli rotunsa kaunein (ROP), sai cacibin sekä Pohjoismaiden Voittaja 2007- tittelin. Kovatasoisessa ryhmäkilpailussa Usko sijoittui upeasti toiseksi (RYP-2).  Rotutuomarina toimi John Thirwell (kennel Ferndel) Englannista ja ryhmätuomarina toimi Eeva Rautala Suomesta.

photo: Jukka Heinonen

photo: Jukka Heinonen

photo: Jukka Heinonen

   

09.12.2007

Tänään Benton One More Duck Usko osallistui Voittaja 2007- näyttelyyn Helsingissä. Tuomarina toimi Mikael Tranholm Tanskasta. Usko oli urosten toinen (pu-2) ja sai varacacibin.

   

20.11.2007

Ensiksi haluan kiittää Annia ja Monaa todella mukavasta reissusta. Otetaan joskus uusiksi ;-)

Sunnuntaina 18.11.2007 Benton One More Duck Usko osallistui Jyväskylässä kansainväliseen koiranäyttelyyn. Rotutuomarina toimi Miklos Levente Unkarista. Usko oli Rotunsa kaunein ja sai cacibin. Ryhmäkisoissa pääsimme seitsemän parhaan joukkoon. Ryhmässä toimi tuomarina Tatjana Urek Sloveniasta.

photo: Tiina Lielahti

   

01.11.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo ylpeänä ilmoittaa, että seuraavien kauniiden pentujen kuvat on päivitetty Jälkeläiset-sivulle: Wildomar´s Fading Memory, Wildomar´s Field Of Dreams,  Wildomar´s Flying Thoughts, Wildomar´s Flicker Of Hope, Wildomar´s Free Spirit ja Wildomar´s Fiction Oh No.

Myös Benton One More Duck Uskon pojan Cheddarhill Alfie Asker kuva on päivitetty.

   

31.10.2007

Benton One More Duck Usko osallistui Lahdessa kansainväliseen koiranäyttelyyn viime sunnuntaina 28.10.2007. Tuomarina toimi Elena Ruskovaara Suomesta. Usko oli rotunsa kaunein (ROP) ja sai cacibin.

photo: Sanna Káven

   

10.10.2007

Benton One More Duck Usko osallistui viime lauantaina 6.10. Suomen Spanieliliiton pääerikoisnäyttelyyn Hyvinkäällä. Tuomarina toimi Jessie Madsen, kennel Siegers, Tanskasta. Usko oli valioluokan toinen ja paras uros-kilpailussa kolmas.

   

19.09.2007

Hightide´s Midnight Storm Voitto viettää vuorollaan synttäreitä tänään. Voitto on nyt 5 vuotta. Onnea rakas-Voitto!

   

15.09.2007

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan. Paljon onnea Usko, paljon onnea vaan! Onnea Usko-kulta sinulle!

Benton One More Duck Usko viettää tänään 4-vuotissynttäreitään kotona, kun taas Adamant´s Wind Of Change Arvo on isäntänsä Jukan kanssa nauttimassa syksyisestä metsästä. Ja saalistakin on tullut kuten kuvasta näkyy.

   

09.09.2007

Eilen 8.9.  matkasin Benton One More Duck Uskon ja Adamant´s Wind Of Change Arvon kanssa Porvooseen kaikkien rotujen näyttelyyn. Arvo sai arvosteluksi erittäin hyvän ja voitti avoimen luokan. Tuomarina Englanninspringerspanielilla toimi Lavinia Steer Romaniasta.

Walesinspringerspanielilla toimi rotutuomarina Ernesto Capra Italiasta ja ryhmätuomarina toimi Ove Germundsson Ruotsista. Usko oli rotunsa kaunein (ROP) ja voitti ryhmän 8 (RYP-1)!!

BIS-kilpailu meni todella hyvin. Usko oli BIS-3!! Tuomarina toimi Kari Järvinen Suomesta.

   

02.09.2007

Benton One More Duck Usko ja Adamant´s Wind Of Change Arvo osallistuivat eilen 1.9. Vantaalla Let´s Go -näyttelyyn, jonka oli kaikkien rotujen näyttely. Arvo sai arvosteluksi erittäin hyvä ja oli luokassa toinen. Usko oli rotunsa kaunein (ROP) ja voitti ryhmän 8 (RYP-1).

Rotutuomarina toimi molemmilla koirilla Nicola Imbimbo Italiasta ja ryhmätuomarina toimi Annukka Paloheimo Suomesta.

BIS-kisassa Usko ja minä onnistuimme täydellisesti ja Usko oli BIS-1!!! Tuomarina toimi Stelios Makaritis Kreikasta.

   

29.8.2007

Uusia kuvia syksynajan kukkivista kukista Puutarha 2007 osa 3.

   

26.8.2007

Benton One More Duck Usko osallistui kansainväliseen koiranäyttelyyn Tervakoskella. Tuomarina toimi Harri Lehkonen Suomesta. Usko oli urosten paras, sai cacibin ja oli VSP.

   

25.8.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo oli mukana metsästyskauden avajaisissa 20.8. puolisoni Jukan kanssa. Kuvassa päivän ensimmäinen saalis onnellisen pikku-metsästäjän kanssa.

   

18.8.2007

Ohessa kuvia Benton One More Duck Uskosta viime viikonlopun club showsta Ruotsissa. Kiitos kuvista kuuluu Carina Arvidssonille, kennel Freckles, joka ystävällisesti antoi kuvat käyttööni.

kaikki kuvat: Carina Arvidsson, kennel Freckles

   

14.8.2007

Benton One More Duck Usko on palannut takaisin kehiin! Ja millä tuloksilla.

Lauantaina 11.8.2007 järjestettiin Ruotsissa Tukholman lähettyvillä WSSK:n club show, johon Uskon kanssa osallistuin. Näyttely pidettiin Ängsjön virkistysalueella kovassa helteessä.  Tuomarina uroksilla toimi David Howarth, kennel Arkview ja nartuilla Jane Howarth, kennel Arkview. Yhdessä tuomarit valitsivat BISin. Näyttelyyn oli ilmoittautunut kaikkiaan 160 walesia.

Usko voitti valioluokan, jossa oli osallistujia 15. Usko oli urosten paras ja lopulta BIS1!!!

Tämän näyttelyn voittoa arvostan todella paljon, sillä Uskon kuntoutuminen on onnistunut yli odotusten ja näinkin pian (4 kk leikkauksesta) pääsimme palaamaan parrasvaloihin upealla suorituksella. Kovaa työtä kuntoutuminen on vaatinut minulta, mieheltäni Jukalta sekä tietenkin Uskolta.

Ohessa tuomarin arvostelu:

Exc dog, good head, correct eye, good neck, good ribcage, wide and deep shortcoupled strong quarters which he used well on the move, good topline and tailset, moved really well away from the judge.

Sunnuntaina 12.8.2007 osallistuimme Askersundissa kaikkien rotujen näyttelyyn. Tuomarina uroksilla toimi Ewa Nielsen Ruotsista ja rodun kauneimman valitsi Cindy Petterson Ruotsista. Usko voitti urokset ja oli VSP.

Valitettavasti kuvia minulla ei ole julkaista, kun olin yksin matkassa ja kameran käyttäminen kehän aikana on vähän vaikeaa.

Adamant´s Wind Of Change Arvon jälkeläisistä osa osallistui Helsingissä pentunäyttelyyn 12.8.2007. Wildomar´s Fading Memories oli ROP ja RYP-2 ja Wildomar´s Fiction Oh No VSP. Onnittelut kasvattaja Sannalle ja Samille sekä koirien omistajille!

   

8.8.2007

Näpsin uusia kuvia perennoista, joita kasvaa kukkapenkeissämme. Tänä kesänä olenkin keskittynyt täysin puutarhahommiin, kun Benton One More Duck Usko on sairaslomalla. Kuviin pääset linkistä Puutarha 2007 osa 2.

   

4.8.2007

Benton Kings Cross Pietu täytti eilen 3.8.2007 perjantaina 6 vuotta. Onnea Pietu-rakas sinulle!

Adamant´s Wind Of Change Arvo osallistui pari viikkoa sitten 22.7.2007 Hyvinkään kaikkien rotujen näyttelyyn. Tuomari toimi Cindy Petterson Ruotsista. Arvo sai arvostelusta erittäin hyvän ja voitti avoimen luokan.

   

15.7.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo ylpeänä ilmoittaa, että seuraavien kauniiden pentujen kuvat on päivitetty Jälkeläiset-sivulle: Wildomar´s Fading Memory, Wildomar´s Fatal Attraction, Wildomar´s Field Of Dreams ja Wildomar´s Flying Thoughts.

   

5.7.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo osallistui viime viikonloppuna (30.6.) Tuusulassa kaikkien rotujen näyttelyyn. Tuomarina toimi Sylvia Bunting Iso-Britanniasta. Arvo sai arvostelussa erinomaisen, voitti avoimen luokan sekä valittiin viiden parhaan uroksen joukkoon. Sijoitusta Arvolle ei tullut. Itse olen pitänyt taukoa näyttelytouhuista koko kevään sekä kesän ja nyt uskaltauduin pitkästä aikaa kehään. Pientä haparointia oli nähtävävissä, mutta tästä on hyvä jatkaa.

   

22.06.2007

Koiristamme Adamant´s Wind Of Change Arvo ja Hightide´s Man Of Fashion Viljo on dna-testattu PRA:n varalta. Tulokset ovat seuraavat:

Arvo on vapaa PRA:ta aiheuttavasta cord1-mutaatiosta ja Viljo on cord1-mutaation kantaja.

Toivotamme kaikille oikein hyvää Juhannusta! Nautitaan tästä keskikesän mukavasta juhlasta.

   

16.06.2007

Seuraavista Benton Kings Crossin Pietun pennuista löytyy uudet kuvat Jälkeläisiä -sivuilla: Cheddarhill Baako Boy, Cheddarhill Bash Barker, Cheddarhill Billie Blake,Cheddarhill Braith Brynmore ja Cheddarhill Berth Balthasar.

Benton One More Uskon pennuista uuden kuvan on saanut Cheddarhill Alfie Asker.

   

14.06.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo osallistui viime viikonloppuna (10.6.) kaikkien rotujen näyttelyyn Jämsänkoskella. Tuomarina toimi Kirsi Nieminen Suomesta. Arvo sai erinomaisen ja oli paras uros-4.

Puutarha 2007 linkin takaa näet kuvia alkukesän kukistamme.

   

27.05.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo osallistui tänään Springerspanielit Ry:n järjestämään vuotuiseen erikoisnäyttelyyn. Tuomarina toimi Pam Wadsworth , Iso-Britannia (Kennel Dogano). Arvon handlerina toimi aviomieheni ja tämän parivaljakon yhteistyö sujui todella mainiosti.

Arvo voitti avoimen luokan (luokassa koiria 7) laatuarvostelulla erinomainen ja sijoittui paras uros -kilpailussa todella hienosti toiseksi (pu-2). Arvo sai ensimmäisen serttinsä.

   

20.05.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo osallistui tänään kansainväliseen koiranäyttelyyn Helsingissä. Arvo oli avoimen luokan toinen arvostetulla erittäin hyvä. Ohessa kuva Arvosta kehässä.

   

17.05.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvo kävi haistelemassa näyttelyilmapiiriä ja osallistui Match Show -kilpailuun.  Koira esiintyi todella malliikkaasti. Arvo sai punaisen nauhan ja oli punaisten toinen. Isoja koiria oli ilmoitettu 20.

Ohessa uudet kuvat Arvosta, jotka on otettu kotipihallamme.

Arvo 2 vuotta 5 kuukautta

Arvo 2 vuotta 5 kuukautta

   

15.05.2007

Adamant´s Wind Of Change Arvolle ja Benton One More Duck Uskolle on lisätty Jälkeläiset-sivut, joista löytyy muutamista pennusta kuvat.

   

28.4.2007

Torstaina Benton One More Duck Usko kävi eläinlääkärin tarkastuksessa. Usko on parantunut erinomaisesti ja kuntoutuminen on hyvässä mallissa. 

   

07.04.2007

Benton One More Duck Usko oli leikkauksessa torstaina 5.4. Uskolta leikattiin välilevyn pullistuma onnistuneesti. Usko voi olosuhteisiin nähden todella hyvin ja kuntoutuminen on alkanut. Palaamme varmasti kehiin loppuvuodesta kuntoutusjakson jälkeen.

   

15.3.2007

Benton One More Duck Usko teki Cruftsissa 2007 historiaa. Ensimmäisenä ulkomaalaisena koirana ja vielä pitkällä hännällä otti Usko rodun kotimaassa sertin ollen paras uros ja VSP!!!

Tämän linkin alta Matkakertomus voit lukea matkakertomustamme ja tämän linkin alta Crufts 2007 näet näyttelyssä otettuja kuvia.

   

13.03.2007

Kotona ollaan väsyneinä, mutta todellakin onnellisina. Benton One More Duck Usko oli Crufts 2007 näyttelyssä Englannissa paras uros ja sai sertin!!!!!! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ulkomaalainen ja pitkähäntäinen Walesin springerspanieli oli näin korkealla. Historian kirjojen havinaa! Matkastamme enemmän myöhemmin matkakertomuksen sekä kuvien kera, kunhan vedän ensin henkeä. Takanamme on nimittäin 4.358 km.

Suuret kiitokset kaikille, jotka olette onnitelleet meitä tekstareilla, kotisivujemme vieraskirjassa,  henkilökohtaisella sähköpostilla sekä tietenkin paikan päällä Englannissa. Arvostamme niitä todella paljon.

   

24.2.2007

Seuraavista Benton Kings Crossin Pietun pennuista löytyy uudet kuvat Jälkeläisiä -sivuilla:  Cheddarhill Bella Bianca, Cheddarhill Berth Balthasar ja Cheddarhill Baako Boy.

Benton One More Duck Uskon  Saavutukset -sivuille on lisätty uudet kuvat seuraaviin näyttelytuloksiin:                                                                                                                                                           Mikkeli 29.-30.7.2006, Hämeenlinna 27.8.2006 Porvoo 9.9.2006 ja Helsinki 9.12.2006.                      Kaikki kuvat on ottanut Tmi TexTerri.

Ohessa kuva Uskon pennuista, jotka ovat kuvassa 3 viikkoa vanhoja.

photo: Helle Vaino

Olemme viettäneet koirien kanssa hyvin rentouttavaa talvi-aikaa ulkoillen ja nautiskellen kotielämästä. Pian laiskottelu saa jäädä ja saa ryhtyä tositoimiin ;-)

   

13.2.2007

Ohessa on kuva Adamant´s Wind Of Change Arvon pennuista. Mikäli olet kiinnostunut pennuista, saat lisätietoa kennel Wildomar´s -omistajilta Sanna ja Sami Kávenilta puh. +358 44 363 4243. Arvoa käytetään käytännön metsästykseen ja poika on osoittanut muutamalla metsästysmatkalla olevansa hyvin kehityskelpoinen metsästyskoira.

2 viikkoa vanhat pennut

Viime viikonloppuna vierailin Tallinnassa Helle ja Uno Vainon (kennel Cheddarhill) luona katsomassa Benton One More Duck Uskon pentuja. Pennuilla alkoivat silmät jo pikkuhiljaa aukeamaan ja kovin olivat eläväisiä. Vielä iltamyöhään pennut pistivät pystyyn omat juhlat ja haukkuminen oli sen mukaista.  Ohessa kuvia pennuista. Kiitos Maarit avustasi pentujen kuvaamisessa.

Girl puppy

Boy puppy

boy puppy

   

28.1.2007

Tänä viikonloppuna saimmekin useampia pentu-uutisia!

Benton One More Duck Usko ja Dimmös Bessie Smith "Bessie" saivat eilen 27.1.2007 illalla 3 kaunista pentua; kaksi urosta ja yhden nartun. Pennut syntyivät Tallinnassa Cheddarhill-kenneliin Helle ja Uno Vainolle.

Dimmös Bessie Smith "Bessie" ja pennut ruokailemassa

photo: Helle ja Uno Vaino

Adamant´s Wind Of Change ja Wildomar´s Beautiful Piece päättivät perustaa jättiperheen. Pejantaina 26.1.2007 syntyi 3 urosta ja 9 narttua Wildomar´s- kenneliin Sanna ja Sami Kàvenille. 

Wildomar´s Beautiful Piece ja pennut

photo: Susanna Simonen

Emät ja pennut voivat hyvin ja pääsemmekin katsomaan jälkikasvua talven aikana.

   

                                                                         

13.1.2007

Posti toi eilen vahvistuksen Benton One More Duck Uskon Puolan muotovalio -tittelistä.

   

6.1.2007

Uutisia 2007 -sivu luotu.

Uusi vuosi ja uudet seikkailut odottavat vuoroaan. Alkuvuoden lepäilemme ja nautimme talvesta. Missä se lumi viipyy?? :-(    Vieraile sivuillamme kuluvan vuoden aikana ja saat lukea springeripoikiemme kuulumisia.

Adamant´s Wind Of Change Arvosta on tulossa isä tammikuun lopulla. Herttaisa Wildomar´s Beautiful Piece on kantava.